Sairaslomalla

Pitkään jatkunut sairastelu on vienyt puhdin kirjoittamiselta, joten pieni tauko johtuu siitä. Toivotaan, että terveyden tila ja sairastelun syyt selviävät, niin jaksaa taas jotakin kirjoittaakin. Puoli vuotta ovat veren valkosoluarvot olleet koholla, eikä syy ole löytynyt vieläkään. Alkaa tällaista hiljaisempaakin kaveria jo tämä pikkuhiljaa vituttamaan.

Oma ihana alkoholismini

Yksi asia on jäänyt kaiken muun jalkoihin, joka oli alkuperäisen eksyneen blogin perusta, eli alkoholismi. Alkoholismi on etenevä sairaus, joka pahenee vielä raittiinakin. Paluu juomakentille on yhden huikan päässä ja homma lähtee ei samasta mihin se on jäänyt, vaan vielä pahempana. Toverini joka sairastaa alkoholismia on todennut viime retkahtamisestaan seuraavasti: " Se oli yksi tunti. Siinä ajassa mentiin kalja, kossu, pilvi ja kokaiini, jonka jälkeen aloin tööttäämään ränniin"

Mykistävää

Tänään AA-ryhmässä pitkästä aikaa tuli sellainen kiitollisuuden hyökyaalto, että tunsin jumalauta isola jiillä olevani oikeassa paikassa. Oli viimeinen vetovuoroni toistaiseksi ja ryhmä oli kaikin puolin sellainen kokemus, että kai sitä voisi nirvanaksikin kutsua. Jotenkin kiitollisuus omasta selviämisestä tuntui tänään todella vahvalta. Poikkeuksellisen vahvalta. Raittiuden myötä elämä ei ole helpottanut yhtään, vaan elämän tarjoamat haasteet tulevat moninkertaisena siksi, että ne on koettava selvin päin. Ei ollenkaan helppoa tällä luonteella. Alkoholistit ovat kaikissa tekemisissään hillittömiä, tulee kyse sitten työstä tai masennuksesta. Molemmille annetaan pikkusormi kyynärpäätä myöten ja koetaan ettei sekään ole tarpeeksi. Pitää ylisuorittaa kaikilla elämän saroilla ja olla helvetin epätyytyväinen kun ei ole tarpeeksi, saa tarpeeksi, koe tarpeeksi, eikä tunnu siltä että tässä voisi olla kiitollisuuden paikka.

kaikki elämän alueet tulisivat tuntua nousuhumalalta. Pitäisi kokea niin saatanan vahvasti, niin viha kuin rakkauskin ja jos tässä ei onnistu on syy peilissä. Henkiset itkupotkuraivarit saavat tilaa selkeältä ajattelulta, eikä mikään tunnu missään. Joskus välillä tulee sitten tämän iltaisen kaltainen kokemus, joka on verrattavissa siihen että joku vetäisee sinua kaksikymmentä kiloisella silakalla päin pläsiä. Havahtuu huomaamaan sellaiset pikkuseikat, kuin elämä ylipäätään. Sitä saa olla niin vitun kiitollinen kaikesta jonka on saavuttanut. Pitäisi osata pysähtyä ja ajatella. Mitä minulla on? Minulla on raittius, jota ilman minulla ei olisi mitään. Minulla on vaimo jota rakastan suunnattomasti ja joka on kestänyt vierelläni kaiken paskan. Minulla on työ jossa todella viihdyn ja tiedän olevani omalla alallani parhaiden joukossa ja tämä seikka on työnantajankin taholta huomattu. Minulla on terveys, joka rakoilee ja halkeilee mutta kuitenkin on. Ongelmat masennuksen, paniikkihäiriön ja hyponatremian kaltaisten asioiden keskellä eivät ole mitään, siihen verrattuna että joku makaa vihanneksena, sairastaa syöpää, tai kärsii suurista tuskista sairautensa vuoksi. Mitä ovat omat terveydelliset ongelmani niihin verrattuna?

Eivät mitään.

Krooninen vitutus joka hallitsee elämääni paljolti johtuu kiittämättömyydestä, sekä nöyryyden puutteesta. Vituttaa kun kokee olevansa riittämätön omien pelkojen ja itseään vaivaavien asioiden edessä. Pitäisi olla enemmän. Pitäisi kokea suuremmin. Pitäisi olla vittu bmw, mutta ajat volkkarilla, joka sekään ei ole paska auto. Vittu kaikki minulle ja heti, suurempana ja kauniimpana kuin muilla. Vittu mitä itsekeskeisyyttä, joka estää näkemästä nokkaansa pidemmälle. Omassa navassa möyriminen on niin vitun tärkeää, että todelliset asiat jotka pitäisi huomioida tulevat kolmion takaa eteen.

Ole siinä sitten.

Näillä eväillä varustettuna sitä rakentaa itselleen pehmeän turvattoman pesän, jonka ulkopuolella ei ole mitään nähtävää. Kaikki on paskaa ellei se ole vitun suurta. Voi hyvää päivää sentään.

Se että olen tässä ja nyt, raittiina ja suht täysipäisenä, terveenä ja rakastettuna jää huomaamatta oman valtaisan kusipäisyyden vuoksi. Minulla on kaikki mitä tarvitsen ja enemmänkin. Miksi sen unohtaa saman tien? Kiitollisuus omasta raittiudesta ja siitä että minulla on kaikki mitä tarvitsen loppuu siihen, että joku saatana tööttää takanasi aamuruuhkassa. Hanskat tippuu ja sitä on valmis tappeluun. Kaikki menee sillä sekunnilla, vaikka pitäisi vain huokaista ja todeta katse taustapeilissä toisen munan pienuus, sekä se se on vai tööttäys, ei muuta. Välttämätön nelivetoturbocitymaasturiaudi joka takanasi seisoo täyttää sen hetken, sekunnin elämästäsi. Taustapeili näyttää myös sen oikean ja todellisen mulkun joka on ongelmana ja se ystävät olet sinä itse. Se joka provosoituu on hävinnyt pelin kaksi nolla. Anna sen vittu töötätä ja olla itsekäs. Sinun ei sitä tarvitse olla. Niin liikenteessä kuin elämässäkin pitäisi tajuta päästää se rollaattorimummo tien yli, olla huomaavainen ja nöyrä. Onko se niin helvetin vaikeata?

Minulla on vakaumus, joka on oman näköiseni. Minulla on usko. Kaikki jotka minut tuntevat hämmästelevät että näin on. Teille jotka hämmästelette uskoani haluan tarjota seuraavan kokemuksen. Keskittykää sanoituksiin, jotka laittavat kyllä ajattelelemaan asiaa oikealla tavalla. Uskoni ei ole sitä, että joku on naulatu puuhun, vaan seuraavan biisin kaltainen. Tässä on kiteytetty uskoni. Kuunelkaa ja kokeilkaa miltä uskoni tuntuu.

http://www.youtube.com/watch?v=0hs55-JBlPI