Olen tunnottomassa tilassa itseni välissä. Eksyksissä, turhautunut ja masennus nostelee päätään. En halua olla täällä mutta en löydä pois. Olo on jotenkin tyhjä ja turtunut. Koko viime aikojen yhteen laskettu asioiden summa, osuus joka viivan alle jää on yhtälö, jota kalloni sisäinen laskin ei osaa ratkista. Puuttuu laskentakaava, suuntima, sekä osoite. Näen ympärilleni näkemättä mitään. Katse peilistä tuijottaa monotonisena takaisin. Olen surullinen ja vailla sen tuntemista. En osaa paikallistaa vikaa, enkä edes halua. Tyydyn asioiden laitaan enkä jaksa prosessoida tilannetta. Olen vitun väsynyt, eikä ole voimia nostaa itseään ylös. Jos voisin jäisin tuleen makaamaan. Selvitymisen halu ja työ pitävät minua pystyssä. Kaikki muu on tunnotonta, kuin lasi vailla pohjaa. Vesi ei ehdi suuhun asti vaikka yritätät janoasi sammuttaa. Vituttaa kohtuullisesti oma voimattomuus ja halun puute. Arvostaisin katkoviivaa joka kertoo suunnan ja kaistan jolla pysyä. Opasteet puuttuvat.
Asiat menevät oikeaan suuntaan mitä terveyteen tulee, mutta uniongelmat eivät ole ratkeneet. Voi olla että on tullut mittariin sen verran kilometrejä että tilanne on oikeasti normaali. Viisi, kuusi tuntia riittää joillekin ikäisilleni ihmisille näin olen antanut itselleni kertoa. Lääkkeet ovat sopineet ja eilen töissä labrahoitajan kanssa katsottiin arvoja ja ne näyttävät melkein oikeilta. Lekuri soittelee huomenna ja olen asiasta sitten viisaampi. Terveyden tila on palautumassa normaaliksi. Tämän viikon maanantaina oli oikeassa takajalassa sellainen kramppi että heräsin omaan huutooni. Pohje kramppasi ja pisti koko takareiden kiputilaan josta lihakseni eivät ole palautuneet. Istuessa tuntuu kireyttä koivessa ja koko virsu on hellänä.
Surmontil on osoittautunut hyväksi lääkkeeksi. Masnnus on pysynyt kohtuullisen hyvissä rajoissa, mutta alamäet ovat yllättävän jyrkkiä ja tulevat nurkan takaa säikäyttämään. Yht`äkkiä olet alamaissa etkä osaa sanoa mikä on. Mielialan vaihtelut ovat tosiasia jota ilmankin voisi vaikka olla, mutta tämäkin kuuluu asiaan. Absenorin pois tiputtaminen ja sen korvaaminen toisella lääkkeellä aiheuttavat tottakai kropassa hämmennystä. Kunhan vaste syntyy menee tilanne paremmksi. Nyt tarvittaisiin malttia jota yleensä löytyy, mutta se kai on lomalla tällä hetkellä.
Jotenkin tuntuu että ne arvottomat paskanjauhantasessiot psykpolin hoitajan kanssa olivat loppu pelissä ihan paikallaan. Tyhjä olo johtunee kai osittain tästäkin. Tekstin suoltaminen paperille ja kirjoittaminen on helppoa. Nyt on taas vain sellainen olo että vuodatan sydänvertani tätä tehdessäni ja en saa vastakaikua. En ole odottanut näin edes tapahtuvan mutta kommentit teksteissä ovat olleet piristäviä. Palkitsee huomata että joku on todella lukenut tätä ja se on herättänyt sen verran tuntoja että halutaan ottaa osaa. Vastassa on kuitenkin vain tyhjä arkki jolla kursori vilkkuu. Näin sen pitääkin olla, sillä se on ainoa keino toipumiseen ja prosessointiin. Tekstejä jälkeen päin tarkastellessa herää huomaamaan asioita itsestään, jotka ovat olleet hieman hämärän peitossa. Vuodatus on sen veran tehokasta ettei sitä tässä näpytellessä liikoja mieti, vaan tämä tulee kuin automaatilla, mutta tunteiden tulkinta on aitoa ja rehellistä.
Ero tällä ja ensimmäisellä eksyneen blogilla on huomattava. Tulloin käytiin raitistumisen tuskaista taivalta ja paha olo kaadettiin sitten blogiin sen kummemmin asioita prosessoimatta. Nyt teksti on henkilökohtaisempaa ja nöyrää. Asioita tarkastellaan ja etsitänä reittiä oikeaan suuntaan. Tämä ei ole mennyt raittiuden ylistämiseksi, eikä AA-n kehumiseksi, vaan pysynyyt jyrkästi henkilökohtaisella tasolla. Olen iloisesti yllättynyt huomatessani tämän. Edellinen blogi kaatui junnaamiseen ja AA-n ilosanoman kertomiseen. Lopussa oli jäljellä vain raitistuneen miehen toteamuksia ja fraaseista rakennettuja kyhäelmiä. Nyt on onneksi toisin. Tottakai tulen täällä käsittelemään myös alkoholismiani, kun se ei ole karannut mihinkään, vaan on seuralaiseni loppuelämän.
Tänään on onneksi ryhmäpäivä. Jotenkin tuntuu että se tulee oikeaan saumaan. Tarvitsen sen adrenaaliboostin jonka sieltä saa. Omat asiat saavat oikeat mittasuhteet isompien asioiden edessä. Vaikka nyt tuntuu että olen kovin yksi asioideni kanssa on tunne historiaa tämän iltaisen ryhmän jälkeen. Vertaistuella on uskomaton voima ja sillä minä elän. Se on polttoaineeni, jota ilman kone ei käy. Vaikka siis nyt on ikkunat huurussa näkymä korjaantuu illalla. Sitä odotellessa.
Taas takana tärkein. Herääminen raittiina, ilman krapulaa, huolia, paskaksi pistettyjä asioita . Kyllä. Asiat voisivat olla paskemminkin, joten on syytä olla nöyrästi kiitollinen
Tynnoton, eksyksissä, tyhjä... onkohan sellaista ihmistä olemassakaan, jolla sitä ei joskus olisi? Sitä sanotaan elämäksi. Elämän huono puoli on se, että välillä se on ihan vitun paskaa, mutta välillä ihan älyttömän mukavaa.
VastaaPoistaOnneksi tiedät, mistä saat oloosi apua. Vertaistuki on tärkeää ja yleensä asioista puhuminen. Vaikka homma saattaa välillä tuntua paskanjauhannalta, niin pelkästään se, että joku kuuntelee ja vastaa jotain auttaa. Aina ei tarvitse edes jutella siitä asiasta, joka on vialla.
Kirjoittaminen jäsentää ajatuksia paremmin, kuin puhuminen, mutta puhumisen välitön vastavuoroisuus saa olon välittömästi kuulluksi. Vertaisryhmissä usein tuntee tulleensa kuulluksi, vaikka ei muuta sanoisi, kuin päivää... niinkin se joskus menee.
Näinhän tämä menee. Välistä meinaa olla vain niin vitun tuskaista.
VastaaPoista