Ensimmäinen elämään eksynyt alkoi 2006 ja loppua en tarkalleen muista. Silloin teitä oli 36 000 eri ip;osoitetta jotka olivat sivuilla vierailleet. On siis todella lähdetty tällä kertaa nollasta mikä on hyvä asia. Vanha blogini oli tuskaista katkeruuden vuodatusta vailla itsetuntemuksen häivääkään. Se oli oikeastaan kaunalista henkilöistä ja asioista jotka olivat olleet edesauttamassa alkohilsoitumistani. Tapani lähestyä aihetta oli väärä mutta lausuttakoon sen blogin puolustukseksi erilaisuus. Tekstit tulivat kyllä tunteella paperille, tai ne oikeastaan oksenettiin möykkynä esille mutta itsetuntemukseni vähäisyys ei riittänyt kirjoitelmieni taustalle näkemiseen, diagnosointiin ja erittelyyn. Luulen että teksti ovat minulla jossakin, vaikka blogin kyllä hävitin interinwebistä perusteellisesti. Tuohon vajaaseen pariinsataan lukijaan joka laskurissa näkyy mahtuu varmasti jokunen "vanha" lukija ja jos teille on jäänyt mieleen joku teksti minkä haluaisitte uudelleen julkaistavan niin laittakaa viestiä kommentti-osioon.
Keskiviikko aamu ja kello on 04:00 iän mukanaan tuoma paikkojen pitämättömyys, eli yöllinen kusella juoksu on tosiasia. Kohta on edessä sitten virtsakivet, erektio-ongelmat ja vaivaiskoti, jossa ollaan sitten vaipoissa paskat housussa niin lääkittynä, ettei ymmärrä olevansa toinen hauta jalassa. Jatkan toki blogia tuolloinkin niin napeissa ja kuola leuasta valuen, joten hieman malttia niin teksteissä alkaa olla sitä iän tuomaa viisautta aivottoman jokelluksen muodossa. Suhteellinen teoria ajasta on kusetusta, valhetta ja paskapuhetta. Vuodet lähtevät menemään kolmenkympin jälkeen nopeammin kuin pysyy perässä. Kun joku joskus kysyy kuinka vanha sitä on, niin joutuu jumalauta laskemaan kun ei muista. On tullut vanhaksi ja dalmatia on iskenyt jo kyntensä sinuun, joka alkaa siis näkymään siitä, ettei muista ikäänsä. No monet eivät risteilyillä ja työmatkoillaan muista olevansa naimisissa, kihloissa tai parisuhteessa, joten on se perkeleen hämmentävää sitten herätä sen ihan vieraan mirkun / adoniksen vierestä. Elämä on perkele. Samaten harhailtuasi puolitoista tuntia ostoshelvetin parkkikellarissa hätääntyneenä onko se tojotan paskasi pöllitty, kun ei meinaa löytyä on varhaisdalmatian yksi esiintyvä muoto. Kun olet lopettanut homman turhana löydät romusi ja ilahdut siitä, ettei se tänäänkään kenellekään rosvolle kelvannut. Tosin kotona huomatessasi pakaste-eineksien olevan suorastaan kuumia alkaa kiitollisuus karisemaan. Elämä perkele. On sillä huumorintajua.
Ihoni alla pesivät tällä hetkellä: Paniikki-ahdistuneisushäiriö, masennus joka on kyllä nyt pysynyt poissa, Alkoholismi ja kusipäisyys. Viimeisin tulokas eli hyponatremia kramppeineen on päälimmäisenä ja hankaloittaa elämää arkitasolla kyllä paljon. Rustasimme vaimon kanssa kramppi-kalenterin, johon merkataan krampit ja niiden voimakkuus yhdestä viiteen tähteen, kuten hotellitkin. Mitä rankempi tähti lukema, sittä luksuksempi kramppi. Kaunista. Krampit ovat joka päiväisiä ja riippuvat rasituksen määrästä. Työni on kiireistä sekamelskaa jonka aallonharjalla tulisi juosta että pysyisi perässä. Ei onnistu enää ja ihailenkin työnantajaani paljon, koska tänään esimieheni kantaa minulle karsitun, kevennetyn työnkuvan. Palkka toki pysyy samalla huikealla tasolla. Tilinauhassani on paljon nollia. Voivat ne olla o-kirjaimiakin mutta saatana paljon niitä on.
Homma etenee seuraavasti. Absenor - cipralex yhdistelmä tullaan ajamaan alas, eikä se käy äkkiä. Tämä tulee aiheuttamaan paniiki-ahdistuneisuus kohtauksien pahenemista, fyysisiä vieroitusoireita ja näitä vallan ihania kramppeja. Veriarvoja tulee kytätä haukan lailla ja elättää tilannetta sen mukaan. Lääkkeistä luopuminen tarkoittaa rinnalle vieroitushoitoa kemiallisesti, eli lääkkeitä. Ihanaa. Pillastuttuani puhelimessa malmin psykpolin suuntaan on lääkärini nyt sitten vaihtunut. Pillastuin. No en nyt ihan mutta mylvin puhelimeen jonkin verran kovempaa hoitajan ehdotettua, että tämän minulle väärän lääkityksen määrännyt lääkäri soittaisi minule päin ja saisimme pohjustettua asiaa? Hä? Toisin sanoen hän olisi halunnut minun tekevän ilmoituksen että kuules, en halua jatkaa kanssasi, koska välissämme on kuilu, jota voi kutsua luottamuspulaksi. Pohjustamiseni olisi ollut sen luokan avautuminen, että on huomattavasti parempi etten sitä tehnyt, sillä silloin olisin pillastunut ja kun se tapahtuu, ei vastapuolella ole enää hauskaa.
Kun ensimmäisen kerran kramppasin, tuli pelko että oliko tämä nyt sitten tässä. Potkaisenko lusikan nurkkaan? Tämän jälkeen tuli hämmennys ja asian sisäistämisvaihe, jossa koko paska piti prosessoida kovalevylläni, joka otsan takana junnaa. Sitten tuli helpotus, että henki ei mennyt. Tämän jälkeen viha ja katkeruus.Vihaa ja katkeruutta työstän edellee, eikä mene kovinkaan kauan että olen jättänyt ne taakseni. Jäljelle jää kysymysmerkki, iso sellainen jota katselen ylöspäin koska olen hämmentynyt tulevaisuuteni suhteen.
Kaikesta edellisestä selviän, sillä olen selvinnyt niin paljosta muustakin. Rakastan työtäni kuten vaimoanikin ja AA-ssa on sellainen tukiverkosto, perheeni, jossa ovat todelliset ystävät, joiden avulla mennään läpi vaikka kuinka vastaan tuulisi. Minulla on myös uskoni siihen, että tässä käy juuri niin hyvin kuin olen ansainnut. Asiat ovat asioita ja ne selviävät aina tavalla tai toisella. Lopulta jätän kaiken taakseni vain yhtenä vastoinkäymisenä elämäni varrella. Huomaan olevani voittanut jälleen. Kuten olen voittanut vastoinkäymiseni ennenkin.
Raittiina edelleen, josta olen aidosti kiitollinen.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti