Pettymys

Perjantai, 14.10.11

Tässä on ollut tarkoitus pikakelata lapsuus ja nuoruus, mutta homma on jämähtänyt viimeisimpään vaiheeseen, eli sairastumiseeni. On olemassa paikka, jossa on ihmisiä joilla ei ole ollenkaan ongelmia. Se on Hietaniemen hautausmaa. Toinen lohduttava asia on että on vakavampikin sairaus kuin tämä. Elämä. Siinä kuolleisuus on 100%  
Tämä teksti no kirjoitettu kahdeesa osassa, sillä ensimmäinen on brutaaliudessaan sitä luokkaa, ettei sitä onneksi tullut julkaistua.

Seinä. Harmaata betonia. Joka puolella eikä ulospääsyä ole. Minut tähän tilaan hoitanut taho kieltäytyi tänään hoitamasta asiaani enää. Ei kuulemma ole heidän ongelmansa, kun hyponatremia ei ole psyk-polin asia. pettymys on melkoista vähättelyä tunteista joita nyt käyn läpi. Masentaa ja vituttaa. Kumpaankaan minulla ei ole varaa. Nyt täytyy löytää lääkäri, joka on valmis pitkään projektiin ajaessaan lääkitykseni alas. Kierre on melkoinen, kun lääkityksellä hoidetaan paniikkihäiriötä / ahdistuneisuushäiriötä / masennusta, mutta sama lääkitys aiheuttaa hyponatremian. Hyvä. Kerrassaan mainiota. Tulen joutumaan tilanteeseen, jossa lähdetään aivan alusta. Lääkityksen alas laskeminen tulee aiheuttamaan vieroitusoireita, sekä pahentamaan paniikkikohtauksia. Mikäli lääkitystä ei lasketa alas ei hyponatremian oireista päästä eroon. Mahtavaa. Kummallista ettei lääkkeiden alasajon mielenterveyteen liittyvät haittavaikutukset ja niiden hallinta ole psyk-polin asia?

Mieli on musta. Voimattomuus asian edessä pistää vihaksi. Vituttaa tapella hoidosta kun on sairastunut. Jotenkin minun järkeeni ei mahdu ajatus, että kun sairastuu  siihen ei saa hoitoa, vaan sellaisesta suoraan sanottuna kieltäydytään. Ehkä en ole vain tarpeeksi fiksu, koska en pysty järkeilemään asiaa samalla tavalla kuin kieltäytyvä osapuoli. Kovalevylläni ei ole tarpeeksi suorituskykyä.

Huomenna on työterveyden vuoro ottaa kantaa. Jos he eivät ota tätä asiakseen minulta loppuvat keinot. 

"Vastoinkäymisten edessä alkaa voimat loppua. Kun lähtee menemään vituiksi niin kanssa menee oikein huolella. Vaatii melkoista ponnistusta näinkin positiiviselta ihmiseltä kahlata kaiken tämän paskameren läpi. Vaaranahan tässä on se, että palaa eräisiin tahoihin käämit ja sen jälkeen loppuu vastapuolelta hymyily."

"Verisenä hyhmänä jäljiltäni sairaalassa makaaminen ei tule olemaan hauskaa."

Yllä julkaisematon facebook päivitys, joka peuuntui ennen päivittämistä kun järki asteli mestoille. Päivitys olisi tullut AA-ryhmäni sivulle, ei julkiseen profiiliin, joka ei ole muutenkaan niin aktiivisessa käytössä kuin ryhmämme sivu. Se on vertaistukeni verkossa. Mahtavaa että se on olemassa.

Brutaali väkivalta. Tapa jolla joskus nuorempana hoidin ongelmat. Se pesii kaljuni alla edelleen nostelleen välistä rumaa päätään, kuiskien korvaani pirun lailla asiaansa. Väkivallan ilosanomaa. Pakko myöntää henkisellä tasolla mässäilevänsä ratkaisumallin ihanuutta. Jos sallitte niin julkituon pääni sisältöä esille? Sillä voisi olla parantava vaikutus. Jakamisella ja avautumisella.

"Liekit. Palavan auton savuava raato parkkipaikalla. Merkitään ilkivallan piikkiin, eikä tekijää saatu kiinni. Epäillään nuorisoa, joka ko kaupungin osassa on tehnyt samaa ennenkin. Puhelu jossa kehoitetaan varovaisuuteen. "Edessä on pimeä vuodenaika ja liukasta, joten pidä huoli ettet liukastu. Pimeällä kehoitan katsomaan olkapään yli. Puhelu katkeaa,"


"Tarkka sivupotku suoraan palleaan vie kyvyn hengittää. Potkun takana selvästi henkilö, joka on harrastanut budolajeja. Uhri kääntyy kaksinkerroin ja tämän liikkeen aikana polvi osuu kasvoihin ja murtaa nenän ja osan poskipäätä. Viimeisenä niittinä tulee tähdätty isku munuaisiin. Kipu on niin kova ja äkillinen että uhri menettää tajuntansa. Koko tapahtumaketju kestää alle kymmenen sekuntia. Uhri ei pysty huutamaan apua eikä liikkumaan. Tekijää ei tavoiteta. Taas yksi silmitön väkivallan teko Helsingissä."

Tapahtumien välissä kuukausia taukoa. Tapahtumia ei osata yhdistää toisiinsa. Helsinki. Mitä tahansa saattaa tapahtua. Väkivalta rikokset ovat kasvussa ja ihmiset ovat huolissaan.

Sairasta. Onneksi ylläoleva kuuluu enää vain mustien hetkien verenmakuiseen mässäilyyn, joka tapahtuu pääni sisällä. Dialogi itseni mustan puolen ja kasvaneen nyt vahvana seisovan minäni välillä. Pelottavaa on se, että pimeä väkivaltainen minäni on kaivettavissa esiin, kunhan osaa painaa oikeista mielen napeista. En ole enää tuo ihminen, mutta se uinuu minussa. Historiaan mahtuu pitkä taipale Taek kwon do / Graw maga harrastusta, osittain kilpailumielessäkin. Kiihtyvyys nollasta sataan on tällä luonteeella nanosekunti, mutta onneksi rauhoittuminen tapahtuu parissa sekunnissa. Kiitos tästä kehityksestä AA-lle.

Sunnuntai 16.10.11

Kävin perjantaina työterveydessä ja asiat lähtivät etenemään. Hyponatremian oireet ajoittuvat jaksoon jolloin cipralex-annosta nostettiin 20 mg --> 30 milligrammaan. Voisiko syy olla tässä? Mahtava lääkäri, joka otti homman vakavastii ja asiakseen, lupasi myös ottaa minut potilaakseen ja katsovansa homman loppuuun asti. Ensi torstaina on psykiatrin viimeinen konsultaatio, jolloin otetaan varmasti kantaa pidemmällä aikavälillä lääkitykseeni. Vihdoinkin, sillä olen sitä viimeiset viisi vuotta pyytänyt. 


Kova hinku olisi päästä kaikesta lääkityksestä eroon, mutta se ei taida olla realistista. Ahdistuneisuus ja masennus ovat pitkäaikaisia elämänkumppaneita, vaikka paniikkihäiriötä oppisi hallitsemaankin. Jos tässä nyt jotakin voisi vielä toivoa olisi se unien pituus. Tässä tätäkin kirjoitellaan neljän ja puolen tunnin unet takana. Aamuyöstä on siis muodostunut sieluni maiseman tulkinta hetki, mutta miileuusti tämänkin hoitaisi päiväsaikaan, kuten normaalit ihmiset.


Ihminen otetaan hoidettavaksi ja reseptit uusitaan automaattisesti, mutta kontrollointi puuttuu eikä lääkkeiden vaikutuksia pitkällä aikavälillä tarkkailla verinäytteistä. Melko huolestuttava ilmiö. Psykpolilta saa lääkkeet ja se on tilanne johon siellä pyritään. Tämän jälkeen kädet voi pestä ja katsella muualle. Olen varmasti yksi niistä harvoista jotka ovat hakeneet sieltä hoitoa ja käynyt samalla töissä, elänyt normaalia elämää. Minusta tuntuu että kunnolla syrjäytyneet saavat helpommin asiaansa eteen päin. heillä ei ole halua toipua vaan tarkoitus on hakea napit ja pysyä pöllyssä. Psykpolilla tämä mahdollistetaan. takaisin elämän syrjään kiinni haluavat ovat kuollutta painoa josta halutaan päästä eroon. Ei ole oikein vaatia hoitoa sitä silmällä pitäen että toipuisi sairauksistaan, vaan pitäisi tyytyä siihen stabiilin tilanteeseen jonka vastapuoli, eli hoitava taho tarjoaa.


Malmin psykpol ja koko sen henkilökunta: Haistakaa vittu ja pysykää kaukana. En toivota teille mitään positiivista jatkossa ammatissanne, enkä henkilöinä muutenkaan. Lähes onnistuitte pilaamaan elämäni, mutta onneksi osasin hakea apua muualta. Menkää itseenne ja hankkikaa jostakin selkärankaa, ammatillista ylpeyttä, sekä ammattitaitoa. Suksikaa koko porukka vittuun.