Heräsin taas 03:30 Unet jäävät melko vähiin. Haastena on saada tämäkin asia kuntoon mutta kai sitä pitäisi olla malttia mennä asia kerrallaan, vaikka ne mielestäni kulkevat käsi kädessä. Huomenna on kypäräkorjaajan viimeinen konsultaatio, Homma on muuttunut hovissa siinä määrin että jos hänellä joku suunnitelma on mielessään ollut, pitää se repiä palasiksi ja aloittaa uusiksi. Kaikki tämä tunnissa. Ei käy kateeksi. Cipralexin nosto kolmeenkymppiin oli selkeä virhe, vaikka sen hyväksi puoleksi voidaan kyllä laskea se että noston jälkeen olen ollut paljon pirteämmällä ja positiivisemmalla tuulella. Nosto aiheuttii kuitenkin hyponatremian joka ei varmasti kuulunut suunitelmiin. Cipralexia saatetaan joutua jopa vielä laskemaan, että vaara hyponatremiasta poistuisi.
Menee tämäkin kirjoitelma näihin lääkitys asioiden miettimiseen, mutta jos alkaa tympimään niin ei ole pakko lukea. Tästä linkistä pääsette jonnekin muualle jossa on jotakin ihan muuta: http://www.riemurasia.net/rasiatube/view.php?id=38266
Pitäisi siis löytää sellainen lääkkeiden ykseys, jossa paniikki / ahdistuneisuushäiriö pysyy halluxsa, unen laatu paranisi , eikä sivuoireita kuten hyponatremiaa tulisi vaan työkyky säilyisi, sillä se on minulle helvetin tärkeätä. Psykiarin mielestä hoitosuhdetta psyk-poliin ei tulisi katkaista. Noh sellaista sattuu.
Odottukset huomiselle? Ei suuria. Lääkitys kuntoon ja jos sen saaminen kuntoon kaikin puolin ottaa aikaa niin sitten ottaa. Ei tässä kiire ole mihinkään. Istutaan alas vaikka kerta viikkoon ja tarkistellaan annoksia kunnes ne on kohdillaan. Hoitava lääkäri on jatkoa varten nyt saatu ja hän teki sen mielellään, mikä on helpottavaa kyllä. Lääkärillä on paljolti kokemusta päihteiden väärinkäyttäjistä, joten ainakin se tulee menemään oikein. Toivon jatkuvaa konsultointia psykiatrilta vaikkapa kerta vuoteen tilanteen tarkistusta varten ja sen, että hoitooni lupautunut lääkäri uusii reseptit ilman sen kummenpaa arpomista mitä siihen psykpolilla liittyi. Täytyy kyllä olla kiitollinen näin toimivasta työterveydestä.
Elämä on jäänyt kaiken yllämainitun varjoon vaikka siinäkin tapahtuu asioita. Meillä yritetään tulla raskaaksi. Tämä tapahtuu panemalla, joka on kieltämättä alkanut jo tympimään koska se on kellotettua ja aikataulutettua puuhaa. Makuuhuoneeeseen ei enää lipsahdeta ja anneta luonnon viedä vaan tämä on lapsen tekemistä. Jos olisin tiennyt kuinka kova homma tässä on olisin saattanut jättää tekemättä. Romantiikka on kaukana silloin kun raskaaksi pyritään sillä kaikki pyörii kierron mukaan. Lasketaan vittu päiviä, tuijotellaan viivoja ja seistään päällämme jos se yhtään vain auttaa. Tämä olisi pitänyt tehdä silloin kun oli nuori mutta eipä olisi ollut tuohon aikaan puitteita, joihin pikkuinen mahtuisi. Nyt ne ovat kunnossa. Seksi. Niin. Onkohan minulla onnistumisen jälkeen enää haluja puuhasteluun, vai tuleeko tässä kiintiö täyteen:) Yli nelikymppiset kaverini ovat sanoneet että puuhaan kannattaa ehdottomasti ryhtyä, sillä jos lasta ei tuolloin ole tehty, puuttuu elämästä jotakin merkittävää.
Elämä ei ole kohdellut aina parhaalla mahdollisella tavalla, vaan olen joutunut raivaamaan tieni eteen päin aina uudestaan ja uudestaan. Kun palataan päiväjärjestykseen ja päästään taas pikakelaamaan lapsuuttani, nuoruuttani pystyy sieltä näkemään merkit jo ennalta, eli mihin sitä todennäklisesti päädytään. Ennusteet ja aavistukset siitä mitä tuleman pitäisi, eivät käyneet toyeen, mutta palataan siihen myöhemmin. Vanhat lukijat muistavat hyvin tarinani koska sen melkoisena möykkynä tänne oksensin. Tuolloin puuttui punainen lanka, ajatus, joka määräisi kirjoittamaani. Kaiken paskan tänne kaataminen, siinä möyryminen ja tuskastelu ei johtanut mihinkään, vaan minun piti kasvaa ihmisenä niin paljon että osaisin tulkita mitä paperille tulee.
Tällä hetkellä kaikesta huolimatta kaikki on ok ja menee hyvin. Asioita tulee eteen mutta täytyy muistaa että ne ovat vain asioita. Niiden kanssa on pärjättävä ja niitä on pystyttävä käsittelemään. Tunteiden ja asioiden, vastoinkäymisten, sekä onnistumisien huomaaminen käsittely, sekä onnistumisista iloitseminen on minulle vielä melko uutta. Opettelen elämään raittiina. Kohta kolme vuotta asia ovat levinneet käsiini ja ne on täytynyt huomioida, rakentaa taas ehjäksi. Kasvu minussa on valtavaa luokkaa ja on pakko myös hieman antaa itselleen tästä kaikesta kiitosta ja krediittiä.
Ainoa asia joka minua oikeasti tällä hetkellä pelottaa on positiivinen. Haluaisin todella kovasti isäksi mutta asiaan liittyy paljon kysymysmerkkejä. Sinä päivänä (joka toivottavasti tulee pian) kun ultraääni vahvistaa sen että isäksi tullaan olen varmasti onneni kukkuloilla, mutta samalla minua pelottaa kuinka kaikesta tulevasta selviydyn. Elämän painopiste tulee muuttumaan ja arvojärjestykset jäjestäytymään uudestaan. Kuitenkin tuskin maltan odottaa tuota päivää, joka tulee muuttamaan minua varmasti melkoisesti. Toivokaamme että tämä kaikki on mahdollista ja asiat sujuisivat luonnostaan ja normaalisti.
Raittiina edelleen josta kiitokset
0 kommenttia:
Lähetä kommentti